3. toukokuuta 2016

Pääpostia!

Nukkekokoelmani karttui jälleen hiukan... tai oikeastaan yhden pään verran. Ostin pään ulkomailta toiselta harrastajalta. Tarkoitus on hankkia tälle vielä ihan oma kroppakin.

Alkuun pari avaamiskuvaa.




Tadaa! Kyseessä on Fairylandin Fairyline Sia valkoisella iholla. Ihastuin moldiin heti, kun se julkaistiin. 

Sia on firman limited nukke, jota myytiin rajoitettu erä uudessa fairyline -kropassa. Sia on merenneito ja kropassa on mahdollista vaihtaa pyrstö jalkojen tilalle. En kuitenkaan tarvitse merenneitoa tai monimutkaista kroppaa, joten päätin etsiä Sia -pään käytettynä jälkimarkkinoilta, mikäli siis joku malttaisi luopua omastaan. Ja minulla oli hyvä tuuri! 

Tarkennuksena vielä, että pää sopii myös perinteiseen minifee kroppaan ja ajattelin ostaa tai tilata tälle sellaisen, kunhan sopiva tulee vastaan. Alla olevissa kuvissa Sia lainailee normaalin sävyistä minifee kroppaa Sifreltä.




Päällä oli valmiina custom meikki, jonka on tehnyt BlueRoseArkelle. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä nukelle aivan erilainen meikki ja tyyli, mutta ihastuin tähän rohkeaan meikkiin, kun näin sen livenä. Päätin muuttaa hahmon toiseksi ja pitää meikin toistaiseksi. 

Peruukki on täydellinen mutta silmät tulevat vielä vaihtumaan. Lisäksi päältä puuttuvat ripset, joten lisään ne sille jossain vaiheessa.






Olen todella innoissani tästä nukesta, tai oikeastaa päästä! Tälle sopii täydellisesti hahmo, jota kehittelin alunperin Pandoralle (minifee Risse). Edellä mainittu hahmo ei kuitenkaan sopinut Pandoralle, joten muutin sen toiseksi. 

Kunhan saan tälle kropan, niin alan kehittelemään hahmoa pidemmälle. Mutta ennakkotietona sen verran, että nuken nimi on Serafina. 

Serafina on virvatuli, joka elää Lapin soilla ja houkuttelee retkeilijöitä eksyksiin poluilta sekä silloin tällöin suonsilmäkkeisiin.


2 kommenttia:

  1. Suunnittelemasi hahmo on todellakin täydellinen tuolle neitosellle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en malta odottaa että saan nuken kasaan! Kropan löytäminen tosin hidastaa hommaa huomattavasti, mutta hiljaa hyvä tulee... :D

      Poista

Piristä minua kommentilla! :)