2. huhtikuuta 2015

Hankin sitten Toralein

Pitkästä aikaa monsteripäivitystä! Olen jättänyt näiden keräilyn vähemmälle, mutta eivät ne sentään ihan unohduksissa ole.

On jäänyt kaivelemaan, kun olen onnistunut missaamaan jokaisen version Toraleista. Basic houkuttelisi eniten, mutta sitä on niin vaikea saada käsiinsä, että päätin tyytyä johonkin omaa silmää miellyttävään yksilöön. Niimpä nappasin nuken mukaani, kun sellainen sattui vastaan kaupassa.



Field Trip Toralei on mielestäni ihanan raikkaan sävyinen, kun siinä on runsaasti turkoosia oranssin rinnalla. Toralein kampaus on suunnilleen samanlainen kuin basicilla, mutta hiuksissa on turkoosia.

Mekko ja kengät ovat söpöt. Aika perus vaatteet, joissa ole paljoa tilpehööriä, mutta näyttävät kivalta.



Toistaiseksi nukke saa majailla laatikossaan. Mutta tulen luultavasti avaamaan sen jossain vaiheessa, kun noiden laatikoiden säilytys vie niin paljon tilaa.


8 kommenttia:

  1. Löysit kyllä hyvän astoksen kaupasta ; 3
    Itse olen keräillyt MH nukkeja, mutta enää niitä ei tule ostettua eikä keräiltyä, vaikka niitä onkin varmaan yli neljäkymmentä laatikossa.

    Tämä Toralei on kyllä todella ihana ! Näinkin tämän vähänaikaa sitten kaupassa ^^ ♡
    Minä omistan muuten basic Toralein jolla en ole mitään tekrmässä, pitäisi varmaan laittaa jo joitakin MH: ita myyntiin ⌒h⌒

    VastaaPoista
  2. Minullakin on tuo Toralei (nudena tosin, tuli yhden lotin mukana) ja se on mielestäni yksi parhaista Toraleista juuri tuon raikkaan turkoosin takia :)

    Tosin en ole vielä päättänyt kustomoinko omani vai mitä teen sillä.

    Mut hyvä valinta! Noi kengät on ihan mahtavat :D

    VastaaPoista
  3. Tuo koko luokkaretki idea on niin hauska. : D Ihanat hiukset ja nuo kengät on upeet! <3

    VastaaPoista
  4. Pop.Zzero, joo, tuo Toralei on kyllä ihana. Mullakin näiden keräily on viime aikoina jäänyt, mutta vanha kokoelma on vielä tallella. Tarkoitus ei ollut hankkia enää uusia, mutta tuota Toraleita ei kuitenkaan voinut vastustaa! Saa siis nähdä tuleeko uusi vielä enemmänkin, kun tulee vastaan tarpeeksi ihania nukkeja! :D

    Ja onnea basic Toralein omistamisesta!

    krista, tuo Toralei on tosiaan ihanan raikas turkoosin takia! Ja erottuu kivasti muista versioista.

    Jos päätät customoida omasi, niin olisi kyllä hauska nähdä customi tuosta nukesta!

    Uraru, samaa mieltä! Koko luokkaretki sarja on kiva. :D

    VastaaPoista
  5. Eww, ei liity postaukseen mitenkään (ANTEEKSI! ;_;) mutta huomasin että omistat BJD nukkeja :3 Itse olen kiinnostunut kanssa, ja ajattelin kysyä että tuliko Mystic Kidsiltä tullimaksuja? Aion tilata ekan nukkeni sieltä. Kiitos jos vastaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on tosiaan neljä bjd -nukkea ja yksi tuloillaan. ^^

      Tilasin Mystic Kidsin nukkeni välittäjäfirman kautta, Alice´s Collectionisilta. Sekä Mystic Kids että kyseinen välitysfirma sijaitsevat Koreassa, joten sieltä tuli tullimaksuja. Tullit tulevat aina, jos tilaa EU:n ulkopuolelta.

      USA:ssa on yksi välittäjä Junky Spot, joka myy vain varastossa olevaa tavaraa. Jos tilaa sieltä, niin ei tarvitse odotella useaa kuukautta nukkea. Junky Spotilla on aika paljon Mystic Kidsejä myynnissä. Olin tilaamassa aluksi sieltä, mutta Alice´s Collectionissa sattui silloin olemaan joku tarjous.

      EU:n sisäpuolella on myös muutama välitysfirma, jos haluaa välttyä tulleilta. Tällöin tullit on kuitenkin usein huomioitu jo nuken hinnassa, mutta siinä saattaa silti säästää vähän. Mystic Kidsin Eurooppalaisia jälleenmyyjiä ovat ainakin Think Pink! ja Wind Dolls.

      Toivottavasti tästä oli jotain apua. Ja aina saa kysyä postausten ulkopuoleltakin! :)

      Poista
    2. Onnea nuken hankintaan! Mystic Kidsillä on kyllä ihania ja hintaansa nähden laadukkaita nukkeja. Saako udella mitä nukkea olet miettinyt?

      Poista
    3. Olen ajatellut Eleanoria, Carolinea ja Evelyniä. Tosin ajattelin odottaa vielä pari vuotta, koska en usko että vielä olisin valmis ostamaan hartsisen :D

      Poista

Piristä minua kommentilla! :)